17. kauppa

17. kauppa pitää sisällään kaikille avoimia kursseja ja muuta tarjottavaa, sekä 17. koulun, johon liitytään jäseneksi.


Kultaisten aikojen yliopiston kursseja


33 Kristusvalon portaalia

Portaalit ovat valon ja energian keskittymiä, jotka yhdistävät erilaisiin energioihin, tuovat Kristusvaloa, 12 säteen energiaa ja Lähteen valoa sekä kukin omanlaistaan tiettyyn asiaan keskittyvää energiaa.

Portaaleista 11 on saatavilla kaikille, ja kaikki 33 ovat auki 17.koulun jäsenille. Portaalit on koottu omalle sivulleen, josta näet kaikki nyt saatavilla olevat. Vain jäsenille avoimet löytyvät myös Kultaisen ajan polulta.


Energia Maan vuodessa 2020

Ilmoittautuminen>>

Olemme mahtavassa energiavuodessa, joka tulee muuttamaan suurin piirtein kaiken. Kurssille voi tulla juuri silloin, kun haluaa alkaa hyödyntää meneillään olevia energioita.


17.koulu

17.kaupassa on monentasoisia kursseja henkisen tien eri aiheista. Esittelyssä ja myynnissä on 17. julkaisut -kustantamon kirjoja. Pian on myös saatavilla numerologiaan liittyvää oman sieluntien vahvistamiseen tarkoitettuja tuotteita.

17. kauppa on sisäpiirin juttuja, kaikille avoimia juttuja ja ennen kaikkea paikka, josta löydät oivalluksia, opastusta ja apua omalle henkiselle tiellesi ja sitä kautta koko elämääsi. Kursseja ja luettavaa löytyy alkaen alusta ja jatkuen uuteen kultaiseen aikaan asti, ja siitä eteenpäin. Olet sydämellisesti tervetullut katsomaan ja löytämään omat juttusi!

Katso tarkemmin >>
tai liity jäseneksi >>


17. kaupassa suosittuja tuotteita

Meille kaikille on tarjolla määrättömästi apua, opastusta ja tukea matkalla uuteen kultaiseen aikaan. 17. kauppaan on koottu niistä joitakin. Toivon, että ne lisäävät elämääsi iloa, valoa ja kaikkea hyvää. Se auttaa koko planeettaa.